Jatkoa: Kaikki muut onnistuu (ei muuten pidä paikkaansa)

Mediassa näkyy yleensä vain positiivisia kaksikielisyysuutisia ja -juttuja. Ihanaa, nämäkin lapset saavat kaksikielisyyden lahjan ja katso kuinka söpöä, niin se vain osaavat tuottaa tuotakin kummallista ja vaikeaa kieltä. Koska olet viimeksi nähnyt naistenlehtihaastattelun, jossa monikulttuurinen perhe tilittää, että lapset on kaikesta yrityksestä huolimatta sitkeästi yksikielisiä? Niinpä, ei niitä näy.

Kuitenkin jos katsoo ympärilleen ja erityisesti googlaa (englanniksi) aiheesta, löytyy lukemattomia sivustoja, jossa pohditaan kaksikielisyyden “epäonnistumista”, eli sitä, että lasten kaksikielisyys ei ollenkaan vastaa vanhempien toiveita ja tavoitteita. Minusta kiinnostaa on, että näin näyttää usein käyvän myös silloin, kun toinen kieli on englanti, jos englanti vain ei satu olemaan valtakieli kyseisessä maassa.

Let’s face it: lapset eivät halua oppia montaa kieltä. Lapselle iso prosessi tuottaa useampaa kuin yhtä kieltä. Ihan konkreettisesti, tottakai on helpompaa opetella yksi kielijärjestelmä kuin useita. Lapset siis oppivat kieliä kyllä keskimäärin helpommin kuin aikuiset, mutta ei se tarkoita, että lapset haluaisivat tehdä niin.  Eri tutkimusten mukaan noin puolet tai kaksi kolmannesta lapsista, joilla on kaksikielinen tausta (eli mahdollisuus kasvaa kaksikieliseksi), kasvaa todella kaksikieliseksi. Kaikki eivät siis todellakaan onnistu, ja loputkin vaihtelevalla menestyksellä. Jos lapsen ei ole PAKKO puhua usempaa kieltä ja yhdelläkin pärjää, hän useimmiten myös tekee niin. Lapsi ei osaa ottaa huomioon etnisyys- tai identiteettikysymyksiä, eikä voi kantaa huolta kielen tulevaisuudesta. Lapsi on praktinen ja käyttää kieliä tarkoituksenmukaisesti. Hän yksinkertaisesti pyrkii puhumaan vahvempaa kieltään (tästä on tietysti poikkeuksia).

Kaksi- tai monikielisyys ei synny itsestään. Se on aina mahdollisuus, ei itsestäänselvyys. Mutta onneksi se on mahdollisuus, joka on aina olemassa.

Ajatellaanpa, että vähemmistökieli olisi A ja kyseisen paikan enemmistökieli B. Toinen vanhempi puhuu kieltä A ja toinen kieltä B. Vanhemmat puhuvat keskenään kieltä B ja se on perheen yhteinen kieli ja myöskin alueen valtakieli. Kaiken käsitykseni (ja muittenkin käsityksen) mukaan tällaisessa tilanteessa on itseasiassa tavallisempaa, että sujuva kaksikielisyys ei kehity kuin että se kehittyisi!  Hämmentävän usein päädytään nk. dilingual-tilanteeseen, jossa vanhempi ja lapsi puhuvat eri kieltä.

Tilanteissa, joissa yhtä kieltä puhutaan kotona ja toista ympärillä, kaksikielisyys kehittyy varmemmin, mutta ei sekään aina ole itsestäänselvää. Ainakin saamen kohdalla koulu on ratkaisevassa osassa: missään ei ole oikeasti saamenkielistä koulua, jossa kouluelämä tapahtuisi saameksi ja lapset puhuisivat keskenään saamea. Puhumattakaan ulkosaamelaisista, joille ei ole edes mahdollisuutta saamenkieliseen kouluun, ainoastaan saamen opetukseen muutama tunti viikossa. Kouluunmeno on siis iso muutos lasten kielimaailmassa, ja asia johon vanhemmat eivät voi juuri vaikuttaa.

Joka tapauksessa kaksikielisyys vaatii tietoisuutta ja paljon konkreettista työtä. Tärkeää on valita jonkinlainen kielistrategia, jonka avulla pyritään sinne, mitä tavoitellaan. Jos ei päästä, muutetaan strategiaa. Ongelmatilanteistakin voidaan päästä ja esimerkiksi dilingual-tilanne voi muuttua biligual-tilanteeksi. Valitettavasti suurempiin asioishin, kuten koulupolitiikkaan on vaikeampi puuttua. Mutta te hyvät vanhemmat, joilla on kaksikielinen parhe ja mahdollisuus laittaa lapsi VÄHEMMISTÖkieliseen kouluun, tehkää ihmeessä niin, sillä se voi olla ratkaiseva askel kaksikielisyyden mahdollistamisessa.

Ja se, että lapsi ei halua oppia kahta kieltä ei muuten ole mikään syy olla opettamatta/puhumatta niitä hänelle. Lapsi ei halua vastata vähemmistökielellä, eikä syödä porkkanaa vaan karkkia, eikä laittaa talvella pipoa. Lapsi ei tässä(kään) asiassa tiedä, mikä on hänelle parasta. Enkä ole kuullut kenenkään tasapainoisesti kaksikieliseksi kasvaneen aikuisen pahoitelleen asiaa.

Minun kieleni, suomi, on minulle niin  merkittävä ja rakas, että olisin valmis tekemään sen työn vaikka asuisin jossakin, jossa suomea ei puhuttaisi. En näkisi edes muuta mahdollisuutta. Siksi haluan tukea puolisoani siinä, että myös hänen kielensä siirtyisi lapsille.  Suomen kielen tulevaisuus ei edes ole minun tai minun lasteni käsissä. Saamen kielten tilanne on toinen: jokainen saamea oppiva lapsi on yksi pelastusrengas kielelle.  Jos tuo yleinen kaava kaksikielisen perheen kielitilanteesta pitää paikkansa saamen kohdalla, ollaan aika rajussa tilanteessa: olettettavasti suurin osa saamelaislapsista elää joko täysin suomenkielisissä perheissä tai kaksikielisessä perheessä, jossa suomi dominoi perheessä ja ympärillä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s