Kaksikielisyyden määrittelystä

Tutkimuksessa on käytössä monenlaisia määrittelyjä sille, mikä on kaksikielisyyttä. Perinteisesti kaksikielisyydellä tarkoitettiin ns. “täydellistä” kaksikielisyyttä. Mittarina pidettiin sitä, että kaksikielinen hallitsee molemmat kielensa samoin kuin yksikieliset. Ymmärrettävästi tämä on aika harvinaista. Sehän edellyttäisi yhteiskuntaa, jossa molemmat kielet todella ovat tasavertaisessa asemassa ja lapsi kasvaisi kuullen molempia kieliä kaikissa domeeneissa eli kielenkäyttöaloilla yhtä paljon. Pitäisi olla tasapainoisesti kaksikielinen päivähoito- ja koulujärjestelmä, yhtä paljon molempien kielten puhujia julkisissa ammateissa, samanlainen näkyvyys ja markkina-arvo molemmilla kielillä. Kuten sanottu, tämä on ylen harvinaista.

Täydellisen kaksikielisyyden käsitteisiin pohjaavissa tutkimuksissa tuloksena tavallisesti oli, että jollakin tavalla kaksikieliset eivät osanneet kieltä yhtä “hyvin” kuin yksikieliset. Esimerkiksi Ruotsin tornionlaaksolaisten kielitaitoa mitattiin niin, että verrattiin heidän kykyjään suomen kirjakielessä Suomen suomalaisiin. Tämähän oli aivan hullua, koska he eivät olleet enimmäkseen edes saaneet oppia kirjasuomea, saatikka että kieli olisi ollut näkyvä julkisilla domeeilla lainkaan. Tämä puolikielisyyden leima kuitenkin painoi Tornionlaaksoa pitkään.  Ei paljon kiinnitetty huomiota siihen, olisivatko ne Suomen suomalaiset sitten tunteneet aivan normaaleja tornionlaaksolaisia sanoja, kuten visto, freistata ja pörrö.

Sittemmin on siirrytty ajattelemaan kaksikielisyyttä enemmänkin toiminnallisena, funktionaalisen asiana. Kaksi- tai monikielinen on henkilö, joka joustavasti käyttää eri kieliä. On täysin odotuksenmukaista, että eri elämän osa-alueilla kielitaito on erilainen eri kielissä  ja vieläpä hyvin tavallista, että joku kielistä on vahvin. Nykyisessä kielitilanteessa on revitalisoituja kieliä, jotka toimivat suurelta osin funktionaalisesti kaksikielisten varassa.

Monikielisen lapsen kasvatuksessa on tietysti paljon merkitystä sillä, minkälainen on vanhempien kaksikielisyystavoite. Yleensä siis puhutaan siitä, että kuinka hyvin vanhemmat toivovat lapsen osaavat muuta (muita) kuin asuinpaikan ja -maan valtakieltä. Riittääkö että lapsi ymmärtää? Onko arkipäivän keskustelutaito se mitä halutaan? Vai toivovatko vanhemmat, että vähemmistökieli on lapselle todella sujuva suullinen ja kirjallinen kieli, jopa ensisijainen kieli?

Tunnustan, että meillä kaksikielisyystavoite on hyvin perinteinen, siis lähempänä tuota täydellisen kaksikielisyyden tavoitetta kuin funktionaalista tavoitetta ja toivomme siis saamesta sujuvaa äidinkieltä. Se johtuu muutamastakin syystä. Ensinnäkin perheen kieliresurssit ovat sen verran hyvät, että se ainakin pitäisi olla mahdollista – tosin emme ole varmoja, onko se mahdollista tällä kaukana saamenkielisiltä alueilta pitemmän päälle. Toiseksi pohjoisaamekin on niin rajun kielivaihtoprosessin kourissa, että vahvasti saamenkielisiä alkaa olla todella vähän ja heitä tarvitaan. Pitää olla ihmisiä, joilla on niin vahva kielitaito, että se siirtyy seuraaville sukupolville, että joku kirjoittaa kirjoja, pitää yllä perinteisiä kielitaidon alueita, tekee räppiä, toimii journalistina ja kääntäjänä jne. Kolmanneksi olemme vakuuttuneita siitä, että vahva saamenkielisyys on lasten parhaaksi. Se auttaa heitä rakentamaan identiteettiä, juurtumaan, toimimaan saamelaisyhteisössä myös valtionrajojen yli, tuntemaan suvun, kulttuurin ja historian.  Suomi tulee vahvaksi ihan itsestään, eikä sitä tarvitse miettiä. Ainakin niin kauan kun asutaan Suomessa. Jos muuttaisimme vaikkapa Norjan puolelle – ei mikään mahdoton ajatus – joutuisin tietysti miettimään suomen osuuden ihan uusiksi.

Ehkä minun henkilökohtainenkin ajatteluni kaksikielisyydestä on aika perinteinen, koska en miellä itseäni kaksikieliseksi, vaikka käytän kahta kieltä arjessani koko ajan. Tietystikään en ole samalla tavalla yksikielinen kuin vaikkapa mummoni, jotka molemmat todella osaavat vain omaa kotimurrettaan ja (passiivisesti) kirjasuomea. Kaksikielisyyskäsitteellä on muuten jotain eroja meillä ja Amerikassa, koska siellä ollessamme esittelimme itsemme aina niin, että mie olen yksikielinen ja puoliso kaksikielinen. Monet olivat melko hämmästyineitä, että miten niin, osaathan sie englantia ja omaa kieltäsi. En kuitenkaan missään tapauksessa miellä, että olisinkin kaksikielinen myöskään suhteessa englantiin. Tiedän kyllä, että monet etenkin tietokonemaailmassa paljon olleet mieltävät näin Suomessakin. Minulle omassa eämässäni kaksikielisyys tarkoittaa äidinkielenomaista kompetenssia kahdessa kielessä. Tämä ei tarkoita, ettenkö tutkijana näkisi asiaa laajemmin ja etteikö minusta olisi hyvä ja tarpeellista, että erityisesti kielenvaihdon alaisissa yhteisöissä tai monikielisyystilenteissa on laajennettu kaksikielisyyden käsitystä. Kaksikielisyys on usein myös tärkeä identiteettiasia.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s