Miksi montaa kieltä?

Yleisön pyynnöstä kirjoitan aiheesta, josta olin ajatellut olla kirjoittamatta, eli siitä, MIKSI lapselle kannattaa suoda monta kieltä. Olin ajatellut, ettei siitä tarvitse kirjoittaa. Olin ajatellut, että tätä blogia seuraavat ne, joitten mielestä kaksi- tai monikielisyyden edut ovat ilmeisiä. Koska nämäkin kysymykset kuitenkin askarruttavat monia, otetaan käsittelyyn.

On tavallista sanoa, että kieli on rikkaus. Vaikka se on klisee, olen tästä ehdottoman samaa mieltä. Monta kieltä on monta ikkunaa maailmaan, monta tapaa jäsentää maailmaa.  Kieli on arvokas itsessään, ilman perustelujakin.

Jos kuitenkin halutaan perusteluja, löytyyhän niitäkin. Asian tieteellinen puoli: kaksi- ja monikielisyydestä on hyötyä. Ihan oikeaa, käsinkosketeltavaa hyötyä. Lapsen kognitiiviset kyvyt kehittyvät monipuolisemmiksi, lapsi oppii helpommin uusia kieliä ja paljon muutakin, mm. ongelmanratkaisua, hahmotusta, luovuutta. On havaittu, että kaksikielisyydestä on hyötyä myös silloin, kun se ei ole ”täydellistä”.  Kaikenlaiset höpinät puolikielisyydestä ja kaksikielisyyden haitoista on haudattu tutkimuksessa jo aikoja sitten. Ongelmia kaksikielisyydessä toki voi olla, mutta ne eivät johdu kielistä tai monikielisyyden haitallisuudesta lapselle, vaan siitä, että kieliryhmillä ei ole  riittäviä kielellisiä oikeuksia, kuten oikeutta saavuttaa sivistystä omalla kielellä. On hyvin harvoja tapauksia (kuten vaikeat kielen kehityksen ongelmat), joissa yksikielisyyttä kannattaa edes harkita, jos kaksikielisyys on mahdollista. Näissäkin tapauksissa asiantuntijoiden pelot ovat usein turhia, ja myös erityislapset hyötyvät monikielisyydestä.

Ei ole mitään tieteellistä perustetta sille, että lapsen pitäisi “ensin oppia yksi kieli kunnolla”. Lapsen potentiaali on valtava, ja lapsi voi oppia monta kieltä.  Monissa yhteisöissä oppiikin: oman kielen, naapurin kielet, alueen hallintokielen ja vielä lingua francan, yhteisesti käytetyn kielen.

Melkein kielen kuin kielen taidolla on markkinoita työelämässä, jos nyt halutaan mennä konkreettisen hyödyn puolelle.  Kielitaitohyötyä ajatellaan usein vain suhteessa suuriin maailmankieliin, että hyötyä on esimerkiksi englannista, ranskasta, kiinasta, saksasta, espanjasta. Olen monesti pohtinut, mistä tällainen ajattelu syntyy. Erityisen hämmentävää se on monikielisillä alueilla, että esimerkiksi Tornionlaaksossa ei aina nahdä, että ruotsin, suomen ja meänkielen taito on tarpeellista kaikille molemmin puolin rajaa. Vaikka juuri nämä kielitaitoset ihmiset siellä työllistyvät ja yksikielisten työmarkkinat ovat huomattavasti kapeammat. Samoin saamelaisalueella moni enemmistökielinen ei ole huomannut, että nimenomaan saamentaito avaa runsaasti mahdollisuuksia. Koska ei voi tietää, miten lapsen elämä kulkee, on fiksuinta tarjota parhaat mahdolliset eväät myös kielellisesti. Luonnollisesti on hyvä osata myös maailmankieliä, mutta monelle ihmiselle arjessa olisi paljon enemmän käyttöä vaikkapa saamelle kuin ranskalle.  Englannin taito on tietysti välttämätön, en edes laske sitä ‘kielitaidoksi’. Englanti on perusväline, englantia pitää osata niinkuin matematiikkaakin.  Kielitaito alkaa vasta englannin jälkeen.

Monikielisyys on lapselle myös ilo. Lapsi nauttii, kun oppii hallitsemaan monta kielijärjestelmää, pääsee  vertailemaan kieliään, makustelemaan sanoja ja sanontatapoja.  Meillä 4-vuotiaan suusta on kuultu tällaistakin: “Osaako x (yksikielinen toveri) VAIN suomea? Miksi se osaa vain suomea? Kyllä se varmaan sitten isompana oppii muitakin kieliä.”

Jos käy niin, että lapsi ei alakaan puhua vähemmistökieltä (tai kieliä), vanhempaa kohtaa usein turhautuminen. Onko mitään järkeä puhua kieltä, jota lapsi ei sano sanaakaan. ON. Passiivinen kielitaito on huomattavasti parempi asia kuin ei mitään. Kieltä ymmärtävällä on kovin paljon lyhyempi matka kielen käyttäjäksi kuin niillä, jotka eivät osaa kieltä ollenkaan. Lapsi myös kasvaa; moni enemmistökieltä puhunut alkaa isompana, teini-iässä ja etenkin sen jälkeen yhtäkkiä puhua vähemmistökieltä, kun itse havaitsee kielen merkityksen.

Kaksi- ja monikielisyydellä on myös toinen puoli, joka on nähty sekä tutkimuksessa että arjessa. Ihminen, jonka taustassa on toinen kieli, kaipaa tätä kieltä. Vanhemmat jotka eivät ole opettaneet lapsellee vähemmistökieltä, ovat usein tehneet se hyvässä uskossa ja toimineet mielestään lapsen parhaaksi. Valitettavasti aikuiset lapset ovat harvoin kiitollisia tästä. Heillä on usein kielen ikävä, ikävä omien juurien kieltä, ikävä kieltä, joka kuuluisille heille, mutta jota ei ole. Vähemmistöön kuuluvalla voi syntyä myös kielitrauma siitä, että ei osaa oman ryhmänsä kieltä. Tuntuu aina olevansa hieman ulkopuolella, ei tiedä mihin kuuluu.  Monet näkevät aikuisena kovan vaivan opetellessaan vanhempien tai isovanhempien kieltä. Olen kuullut jonkun perustelevan enemmistökielen puhumista sillä, että lapsi voi sitten isona opetalla vähemmistökieltä, jos haluaa. Kielen oppiminen aikuisena on kuitenkin aivan valtava työ verrattuan lapsena oppimiseen, eikä tulos ole juuri koskaan ihan sama. Ilman kieltä lapsi ei myöskään pääse täysillä osaksi kulttuuria, tapahtumia, historiaa, kirjallisuutta. Lapsen on helpompi rakentaa monikulttuurista identiteettiään, kun tärkeät palikat, kielet, ovat hallussa.

Erään tuttuni sanoin: “Se että saamelaisena ei osaa saamea, on elämänmittainen avoin haava minussa. Sen voi yrittää unohtaa, mutta aina se tuntuu. Niin kipeä, ettei siitä halua puhua”.

Monikaan ei haluaisi lapselleen tällaista kokemusta. Monikielisyysasiaa ei  silti usein ajatella lapsen perspektiivistä, että lapselle on oikeus juuriensa kieleen ja eheään identiteettiin. Vanhempi saattaa ajatella, että vähemmistökieli ei solju enää luontevasti suussa tai ei ole vanhemman vahvin kieli tai että on vain yksinkertaisesti helpompaa puhua enemmistökieltä tai kieltä, jota kaikki perheessä osaavat. Asiaa ajatellaan siis aikuisten, ei lapsen oikeuksien,  perspektiivistä. Lapsi myös tarvitsee kieliään ollakseen yhteydessä sukulaisiinsa.

En tunne yhtään ihmistä, joka olisi pahoillaan siitä, että osaa monia kieliä. Tunnen monia, jotka ovat pahoillaan siitä, että eivät osaa. En myöskään tunne vanhempia, jotka katuvat, että opettivat oman kielensä lapsilleen. Tiedän monia, jotka katuivat, että eivät opettaneet.

On tietysti myös kieliä ja kieliä. Jos suomalainen lapsi Saksassa ei opi suomea tai saksaa kunnolla, se on tietysti harmi yksilön kannalta ja varmaankin myös lapsen sukulaisten. Kuitenkaan ei ole mitään varsinaista vaaraa, että suomi tai saksa häviäsivät maailmankartalta. Sen sijaan pienet vähemmistökielet ovat oikeasti uhan alla kielinä. Ne kantavat kulttuuria, identiteettiä, historiaa ja omaa tapaansa rakentaa maailmaa mukanaan. Jos kieli katoaa, katoaa myös  ainutlaatuinen pala maailmaa, ei vain kieli, vaan paljon siitä tiedosta, jota kieleen on koodattu. On vaikea kuvitella esimerkksi saamelaisuutta ilman kieltä kovin montaa sukupolvea eteenpäin. Jos näitä kieliä ei puhuta seuraaville sukupolville, ei ole tulevaisuutta. Jos halutaan, että kielet säilyvät,  ei voi ajatella, että “joku muu jossain” puhuu kieltä, vaan vastuu on jokaisella.

Ja lopuksi: joskus voimat eivät vain riitä. Joskus on elämässä niin paljon muuta selvittävää, että kieli jää taka-alalle. Joskus käy niin, että varma ajatus vähemmistökielen puhumisesta lapselle ei vain koskaan toteudu. Joskus hyvin alkanut vähemmistökielen puhuminen tyssää erinäisiin vaikeuksiin. Joskus vähemmistökielinen vanhempi ei voi viettää lapsen kanssa riittävästi aikaa, jotta kieli siirtyisi. Joskus lasten kielitaito jää ponnistuksista huolimatta niin heikoksi, että vanhempi katsoo kontaktin lapseen olevan kieltä tärkeämpi ja vaihtaa paremmin osattuun kieleen.  Tällaisessa tilanteessa syyllisyyden tunteminen on turhaa, se ei lisää lapsen monikielisyyttä.  Sitä pystyy siihen mihin pystyy.

Haluan muistuttaa, että koskaan ei ole liian myöhäistä palauttaa vähemmistökieltä kotiin. Olen kuullut useista onnistuneista tapauksista, joissa vähemmistökieltä on alettu puhua isommalle lapselle.  Mutta jos se ei onnistu, parhaansa voi yrittää muulla tavoin. Voi yrittää istuttaa siemeniä, jotka ehkä sitten joskus itävät. Voi herättää kiinnostusta kieleen ja omaan taustaan. Hakea lapselle muuta kontaktia kieleen. Puhua lapselle kielen merkityksestä ja selittää, miksi sen välittäminen kotona ei onnistunut.

Mainokset

5 kommenttia artikkeliin ”Miksi montaa kieltä?

  1. Kiitos mahtavasta blogista! Kaksikielisenä on aina ihanaa tavata yksikielisiä, jotka ”ymmärtävät meitä”. Jos et jo ole mukana, niin tervetuloa Fb-ryhmään ”Kaksiäidinkieliset – Tvåmodersmåliga” keskustelemaan näistä asioista: https://www.facebook.com/groups/kaksiaidinkieliset/?fref=ts Teemana on lähinnä kaksikielisyys suomi-ruotsi näkökulmasta, mutta tiedän, että ryhmässä on myös esim. kolmekielisten poikien äiti (suomi-italia-katalonia) mukana, joten keskustelu ei rajoitu tähän. Itse koen että saamenkielisyys on vähintään yhtä tärkeä kysymys kun ruotsinkielisyys tässä maassa.

  2. Hienoa, miten tuot esille myös mahdollisuuden isomman lapsen kaksi/monikielisestä kodista. Ja yleisesti blogissasi tuot tärkeän, monesti tosielämässä unohdetun asian, hyvin esiin,. Eli sen, minkäläinen rooli on vanhempien käyttämällä kielellä tai sillä kotikielellä. Usein vastuu kielten oppimisesta sälytetään harmittavassa kokonaisuudessaan varhaiskasvatuksen tai perusopetuksen harteille. Joskus vuosia sitten opettaneeni saamea vieraana kielenä suosittelin saamenkielen taitoisia vanhempia ottamaan kieltä myös kotona, esim. ruokailuissa tai muissa pienissä arkiaskareissa, mutta taisi monelta jäädä silitikin toteuttamatta. Tätä blogia lukee mielellään! Kiitos!

  3. Mukavaa, että blogista on iloa muillekin, kuin mulle ja lähipiirille! Saa myös ehdottaa kirjoitusaiheita tai esittää kysymyksiä, koitan sitten kaivaa vastauksia.

  4. Muiten erinomanen kirjutus, mutten vois olla enemppee erj mieltä siitä, mittee sanot englannin kielen tärkkeyvestä. Miusta on suorastaan vuarallista, jotta suurin osa suomalaisista nuorista osovvaa jo erittäin sujuvvoo englanttii. Onneks kaikki eivät kuitenkkaan ossoo ja tämä ossoomaton ryhmä on kulttuurimmo ja kielemmö kantava voima. En toilakkaan ala väittee, jotta suomen kielj ois uhkanalanen tahe jotta sen tilannetta vois verrata esjmerkiks saamelaiskielliin tilantteissiin, mutta tilanne voip muuttuuk. Jos kokonainen ikäluokka oppii huastammaan sujuvasti englanttii, siinä ei ollak ennee kaukana tilantteesta, jossa nuoriso keksiikkii, jotta on muojikasta alakkoo huastoo keskennään englanttii. Nyt jo kuulloo sillonj tällönj Helsingissä joihennii suomenkielissiin nuorriin huastavan keskennään englanttii jo suhteellisen pitkii pätkii, eikä pelekkii yksittäissii sanoja tahe lausseitakkaan.

    • Joo, tämä englannin uhka kansalliskielillehän on yleinen huolenaihe, vielä enemmän Ruotsissa kuin Suomessa. Onhan siihen reagoitukin monella tapaa, mutta minusta se on kyllä vähintäänkin hätävarjelun liiottelua, siis nimenomaan suhteessa maailman kielitilanteeseen. Itse en kertakaikkiaan näe englantia (tai mitään muutakaan) ongelmana nimenomaan kansalliskielten näkökulmasta täällä Euroopassa. Puolisoni sanoin: ”Katselen kysymystä suomen kielen asemasta kaksikielisenä. Suomi ja saame ovat kotikieliäni. Lisäksi näen kielten kentän kokonaisuutena kielentutkijan kammiosta. Täytyy sanoa, että näistä näkökulmista en jaksa olla kovin huolissani juuri suomen kielestä ja sen kohtalosta”
      http://www.aka.fi/fi/T/Tiedeuutiset2/Tata-tutkimme/Suomen-kieli-valtakieli-maailman-suurimpia/

      On totta, että jotkut nuoret puhuvat englantia keskenään, tietokonemaailmassa paljonkin. On myös totta, että jotkut kokevat muodikkaaksi laittaa lapsensa englanninkieliseen kouluun jne. Tieteessä englanti on valtakieli Suomessakin. Mutta en mitenkään näe, että miten tämä saattaisi kansallisvaltion enemmistökielen jonkinlaisen uhan alle. Haluan huomauttaa, että käsittääkseni en ole tässä samaa mieltä kollegojeni (fennistit) valtavirran kanssa. Olisin kylläkin sitä mieltä, että englanti on huomattavasti suurempi ongelma vähemmistökielille kuin enemmistökielille. Se on ongelma, että Ruotsin tornionlaaksolaiset nuoret kokevat, että alueen oman kielen, meänkielen/suomen, opiskelu on jotenkin kilpailuasemassa englannin opiskelun kanssa. Tai että perinteisesti monikielisten alueitten monikielisyys rapautuu ja tilanne tulee ainoastaan enemmistökieli – jonkinlainen englanti -kombinaatio. Siksi musta oiskin syytä irrottaa koko englanti kielimarkkinoilta, koska siellä sen markkina-arvo on ylivoimainen, ja alkaa pitää sitä välineenä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s