Kun lapsi ei puhu vähemmistökieltä

Lukuisat monikieliset perheet ovat törmänneet tähän ongelmaan: lapsi tuntuu selvästi ymmärtävän vähemmistökieltä hyvin, mutta ei puhu sitä. Tämä koskee niin suuria kieliä maailmalla kuin pieniä kieli täällä Pohjolassa. Tämä on hyvin tavallinen tarina esimerkiksi kaksikielisissä saamelaisperheissä, etenkin saamelaisalueen ulkopuolella, mutta myös Saamenmaalla. Asiaa on käsitelty lukuisilla englanninkielisillä sivustoilla (kuten täällä http://www.multilingualliving.com/2010/05/18/top-10-reasons-your-children-not-speaking-your-language/ ), mutta vähemmän suomeksi.

Ensimmäinen kysymys tietysti on, miksi lapsen pitäisi puhua vähemmistökieltä? Eikö riitä, että sitä ymmärtää? Kieli, jota ei puhu, ei ole lapselle täysi äidinkieli. Oikeastaan se ei ole edes funktionaalinen eli toiminnallinen toinen kieli. Vain aktiivinen kielen tuottaminen luo lapsen päähän kaikki tarvittavat hermoyhteydet, jotta monikielisyyden täysi hyöty saavutetaan. Lapselle on paljon enemmän hyötyä aktiivisesta kuin passiivisesta kielestä. Aktiivinen kielitaito helpottaa ryhmäänkuulumista ja identiteettiä. Ja vain aktiinen kieli voi siirtyä eteenpäin seuraaville sukupolville!

Haluaisin erottaa tässä kaksi erilaista tilannetta: 1. lapsi ei ole missään vaiheessa alkanut puhua vähemmistökieltä ja 2. lapsi lakkaa käyttämästä toista kieltä jossain vaiheessa.

Käsitellään ensin tilannetta 1. Tunnen lukuisia perheitä, joissa lapsi ei ole koskaan alkanut puhua vähemmistökieltä aktiivisesti, vaikka toinen vanhempi puhuu kieltä lapselle aina. Ensimmäiseksi täytyy tietysti tarkistaa perusasiat, joista tärkein on se, että lapsi osaa riittävästi kieltä voidakseen puhua sitä. Altistus. Kuuleko lapsi riittävästi toista kieltään? Onko lapsella riittävästi aktiivista kommunikaatiota toista kieltä puhuvan vanhemmat kanssa? Ei ole sattumaa, että vähemmistökielen oppiminen sujuu yleensä paremmin, jos vähemmistökielinen vanhempi on lapsen äiti. Kyse voi olla niinkin konkreettisesta asiasta, kuin lapsen kanssa vietetystä ajasta. Jos vähemmistökielinen vanhempi on päivän töissä ja illan muissa puuhissa sekä viikonlopun raksalla, kahdenkeskinen kommunikaatio lapsen kanssa voi jäädä vähiin.

Olennaista on myös aikuisten systemaattisuus: on tärkeää, että lapselle vähemmistökieltä puhuva puhuu sitä aina, oli se sitten kotona tai päiväkodissa –  myös silloin kun läsnä on muunkielisiä, jos puhutaan suoraan ja vain lapselle. Ja että aikuinen ei luovuta ja käännä enemmistökieleen, vaikka lapsi ei kieltä puhu. Jos taas lapsen kaksikielisyys tulee muualta kuin kotoa (esim. kielipesästä tai vähemmistökieliestä koulusta), on vanhemman tietysti hankalampi vaikuttaa tilanteeseen. Henkilökunnan kanssa voi koittaa keskustella lapsen kielen tilanteesta. Tällöinkin tärkeitä on varmistaa, että lapsi saa kieltä riittävästi, jotta voisi puhua sitä. Jos omat taidot eivät riitä, apuun voi koittaa hankkia vähemmistökielistä lastenhoitajaa tai muuta lisäkontaktia kieleen. Mie haaveilen norjan- tai ruotsinsaamelaisesta au-pairista.

Tietysti on myös perheitä, joissa kaksikielisyyskasvatus onnistuu myös huomattavasti löysemmin periaattein ja kieliä vaihdellaan iloisesti tilanteesta toiseen. Jokainen huomaa itse, mikä toimii, mikä ei.

Aina aika ei kuitenkaan riitä; tiedän myös tapauksia, joissa lapsen olettaisi saaneen jopa enemmän altistusta toiseeen kieleensä, mutta siltikään lapsi ei puhu kieltä. Toinen tärkeä asia onkin tarve. Lapsi alkaa puhua kieltä, jos sille on tarve. Lapsi kyllä huomaa varhain, mikä kieli on ympäristön valtakieli. Lapsen ensimmäiset vuodet ovat tärkeässä roolissa. Tällöin lapsi vakiinnuttaa kielenkäyttömallejaan. Jos tarvetta käyttää kieltä ei tällöin synny, sitä voi olla vaikea myöhemminkään löytää. Jos lapsi saa vähemmistökieliseltä vanhemmaltaan ja muilta kielenpuhujilta kaiken tarvitsemansa enemmistökielellä, ei selkeää tarvetta käyttä vähemmistökieltä välttämättä synny.

Mitä tämä tarve sitten konkreettisesti tarkoittaa? Meillähän on perheessä – lasten näkökulmasta (sic)-  yksikielinen vanhempi (saame) ja kaksikielinen vanhempi (saame ja suomi). Toisen kanssa tulee käyttää saamea, toisen kanssa kumpaa haluaa. Ihan aluksi, kun lapsi vasta tapaili sanoja, pyrittiin tietysti ymmärtämään mitä tahansa, jotta lapsi koki onnistumista kommunikaatiossaan. Hyvin pian enemmistökielisiä sanoja alettiin toistaa lapselle vähemmistökielellä. Sitten kun oli selvää (reilu kaksivuotiaana), että lapsi osaa molempia kieliä ja ymmärtää, että käytössä on kaksi kieltä, yksikielinen vanhempi  alkoi edellyttää vähemmistökielen käyttöä. Tähän oli monta konstia. Yksi hauskimmista on tahallaan väärin kuuleminen. Toimii näin:

Lapsi: Haluan leikkiä, tule? (suomeksi)

Aikuinen: Mitä, haluat siivota (saameksi)

Lapsi: Ei, kun LEIKKIÄ! (suomeksi)

Aikuinen: Jaa nukkumaan? (saameksi)

Lapsi: Ei kun leikkiä, etkö ymmärrä (saameksi)

Aikuinen:  Joo, hyvä idea, leikitään (saameksi)

Tästä itseasiassa riitti kovasti hupia niin lapsille kuin aikuisillekin. Toinen konsti on tietysti se, että ei reagoida enemmistökieliseen puheeseen. Kuulostaa ehkä rajulta, mutta ei se käytännössä mitenkään ihmeellistä ole. Jos aikuinen on tekemässä omia puuhiaan ja lapsi tulee kommunikoimaan enemmistökielellä, aikuinen katsoo lasta ja jatkaa sitten omia hommiaan. Tai sanoo vähemmistökielellä, että mitä halusit tai että tiedätkö mikä se asia on vähemmistökielellä. Monet tekevät niin, että kun lapsi sanoo vaikkapa enemmistökielellä että haluaa maitoa, he toistavat vähemmistökielellä, että jaa, halusitko maitoa. Toimii varmaankin joissakin tapauksissa, mutta ei ainakaan meillä, koska tällöinhän lapsi sai haluamansa puhumalla vain enemmistökieltä, eli aikuinen hoiti vähemmistökielen puhumisen hänen puolestaan.

Monet vanhemmat ovat hyvin skeptisia “pakottamisen” suhteen. Monikielisyyssivustot ja asiantuntijat varottavatkin, että lasta ei saa painostaa puhumaan kieltä ja kielestä ei saa tulla konfliktin lähde. Tärkeintä on tietysti säilyttää ilo suhteessa kieliin. Pakkopulla ei yleensä maistu kenellekään. Haluan kuitenkin tässä tuoda esille, että lapsen “pakottaminen” voi olla myös hauskaa (kuten väärin kuuleminen). Lisäksi pieni lapsi on pieni lapsi ja oppii muutenkin valtavan kasan sääntöjä siitä, miten tässä maailmassa toimitaan. Lapsi määrätään laittamaan pipo talvella ja turvavyö autossa, ja lasta kielletään syömästä karkkia kaiken aikaa. Myös silloin kun lapsi ei halua ja suuttuu. Aikuiset määräävät lasten maailmassa, eikä kielenkään kanssa ole syytä arkailla liikaa. Jos aikuinen katsoo, että lapselle on hyväksi oppia toinen kieli, on tietysti aikuisen velvollisuus huolehtia siitä, että näin tapahtuu. Lapsen kanssa ei tarvitse käydä loputtomia neuvotteluja perheen kielenkäytöstä sen enempää kuin muistakaan tärkeitä asioista. Jos aikuinen hyvin varhain asettaa selkeät raamit kielenkäytölle, lapsen on helpompi tietää, miten toimia.  Aikuisen luomat rajat ja niiden lempeä valvonta tuovat turvallisuutta lapselle  –  tässäkin asiassa.

Meillä on sovittu, että kotona puhutaan saamea (paitsi jos läsnä on suomenkielisiä vieraita). “Sopimus” tehtiin selkeäksi siinä vaiheessa, kun vanhempi oli n. 3-vuotias ja osallistui itse sopimiseen, eli tästä pyrittiin tekemään meän perheen “yhteinen juttu”. Nelivuotiaana hän on on hyvin selvillä tästä periaattesta, ja hänen kanssaan on myös useaan otteeseen keskusteltu siitä, miksi se on meillä näin ja miksi se on meistä tärkeää.  Lapsi osaa jo itsekin havainnoida tilannetta ja sitä, että kaikissa perheissä ei ole näin. Hän myös usein kyselee siitä, miksi monet lapset eivät puhu saamea ja palaamme silloin näihin meän perheen sopimuksiin. Kaksivuotias ei vielä perusteluita ymmärrä, mutta tietää sopimuksen.

Lapsen ensimmäisten vuosien aikana, n. 4-vuotiaaksi mennessä monikielisyysasiat yleensä jäsentyvät lapsen päässä.  Varhaisina vuosina lapsen aivot kehittyvät valtavasti ja on tärkeää, että kapasiteetti käyttää vähemmistökieltä aktiivisesti on tuossa kehityksessä mukana. Muutoin on vaarassa, että kielitaito jää passiiviseksi. Silti koskaan ei ole liian myöhäistä. Passiiviset kielentaitajat ovat joskus alkaneet puhua toista kieltään kouluiässä, murrosiässä, aikuisuuden kynnyksellä, aikuisena… Yksi tuttu lapseni alkoi puhua toista kieltään ensimmäisen kerran 12-vuotiaana, aika monet aikuisena. Tottakai passiivisen kielitaidon hallitsijalla on kaikesta huolimatta valtava etumatka niihin nähden, jotka opettelevat kieltä alusta alkaen.

Monia metelmiä houkutella lasta kieleen on tietysti olemassa. Kielikylvyissä käytetyt menetelmät: pelit, arvoitukset, roolinuket, sanaleikit voivat toimia kotonakin kieleen rohkaisussa. Täällä on esitelty viisi esimerkkileikkiä, joitten avulla lasta voi rohkaista puhumaan kieltä: http://www.incultureparent.com/2013/04/5-games-to-get-your-bilingual-child-talking/. Meillä on pyritty liittämään positiivisia asioita saameenkieliseen tekemiseen. Eli vanhempi suostuu lähes poikkeusetta lukemaan saamenkielisiä kirjoja tai laulamaan, jos lapsi pyytää. Saamenkieliset lasten tv-ohjelmat katsotaan yhdessä, saamenkielistä musiikkia kuunnellaan ja lauletaan yhdessä, saamenkielisissä tapahtumissa käydään koko porukalla jne. Tätä ei ole mitenkään selitetty lapsille, mutta kyllä heille varmasti on tullut kokemus, että saameksi tehdään mukavia juttuja yhdessä.

Hieman toinen luku on sitten se, kun lapsi lakkaa puhumasta kieltä, jota on aikaisemmin puhunut. Tässä tapauksessa on yleensä selvää, että lapsi osaa kieltä, mutta kielen puhuminen ei jostain syystä tunnu hyvältä. Näin voi käydä esimerkiksi ero- tai muuttotilanteessa, jossa vähemmistökielisen vanhemman luona tai vähemmistökielisessä ympäristössä vietetty aika vähenee huomattavasti. Mutta näin voi käydä myös kielellisesti stabiilissa tilanteessa, jossa muutos liittyy lapsen elämään. Hoidon aloittaminen, koulun alkaminen, yläasteelle siirtyminen, esimurrosikä tai murrosikä ja kaveripiirin merkityksen kasvaminen voivat olla tällaisia hetkiä ja tapahtumia. Isoja muutoksia lapsen elämässä ovat ne siirtymät, joissa lapsi siirtyy perheen piiristä enemmän maailmalle ja muitten ihmisten seuraan. Jos tämä ympäröivä maailma on enemmistökielinen, voi käydä niin, että vähemmistökielen aika yksinkertaisesti vähenee lapsen maailmassa. Myös kielen merkitys voi vähentyä: murrosikäisen pojan mielestä kieli, jota puhutaan lähinnä vain äitin ja mummon kanssa, ei välttämättä ole se coolein juttu. Kieliasenteet ja kielten arvojärjestys ovat viimeistään tällöin tulleet lapselle selväksi. Lapsi voi imeä ympäristön negatiivisen tai välinpitämättömän suhteen kieleen. Lapsi voi myös identifioitua voimakkaasti enemmistöön, koska ei halua erottua joukosta. Jotkut identifioituvat enemmistöön tai jopa englantiin, koska kiinnostava suuri maailma tuntuu olevan tuolla jossakin kaukana.

Ensimmäinen ohje: ei paniikkia. Mitä isommasta lapsesta on kyse, sitä rauhallisemmin tulee ottaa. Isompaa lasta ei yleensä voi huijata tai “pakottaa”.  Jos kieltäytyy kommunikoimasta lapsen kanssa enemmistökielellä, vastaus voi olla “ihan sama” ja koko kommunikaatio on vaarassa.  Olennaisinta on jatkaa itse vähemmistökielen puhumista ja huolehtia siitä, että vähemmistökielistä aikaa on todella riittävästi. Monilla tämä on vain ohimenevä vaihe ja he palaavat käyttämään vähemmistökieltäkin, kun vaihe menee ohi. Joillekin tämä tapahtuu aikuistuessa, kun oma identiteetti ja juuret korostuvat. Joillekin silloin, kun muuttaa kotoa tai saa omia lapsia. Olen kuullut monta kertomusta, joissa vähemmistökielen puhuminen on lakannut murrosiän kynnyksellä ja alkanut uudestaan parikymppisenä.

On silti hyvä miettiä, onko lapsen saama altistus kielessä riittävää ja voiko sitä jotenkin edesauttaa. Musiikia, kirjoja, konsertteja, tapahtumia? Lisää kontakteja vähemmistökielen puhujiin? Usein kieli liittyy myös lapsen identiteetin etsintään ja oman paikan hakemiseen. Voiko lapsen vähemmistöidentiteettiä jotenkin vahvistaa? Saisiko lasta enemmän yhteyteen toisten samankaltaisten kanssa? Usein se, että huomaa muita vertaisia käyttämässä kieltä, auttaa kummasti. Kuten myös lapsen johdattaminen omakielisen populaarikulttuurin pariin (sikäli kun sitä löytyy). (Pohjois)saamelaisyhteiössä on hyväksi havaittu myös kontaktit esim. Norjan saamelaisiin – tällöin yhteiseksi kieleksi tulee luontavaksi saame. Nykyään on onneksi myös festareita ja tapahtumia ympäri Saamenmaan.

Lopuksi vielä se, että vanhemmat (ja muut lasta tiiviisti hoitajat henkilöt) yleensä tuntevat kyseisen lapsen parhaiten ja voivat käyttää tätä tietoa, kun miettivät miten lapsen vähemmistökielen puhumiseen ja puhumattomuuteen pitäisi suhtautua. Samat menetelmät eivät toimi aina edes saman perheen lapsiin, koska lapset ovat niin erilaisia. Meillä esikoinen on aika kuuliaista sorttia pääasiassa ja kova pohdiskelemaan. Niinpä selkeät säännöt toimivat, kunhan niitä on selitetty ja perusteltu tarpeeksi. Nuorempi on huomattavasti omapäisempi, eikä häntä todellakaan määräillä yhtä mihinkään – tällöin myös kielen kanssa pitää käyttää ovelampia keinoja.  Siinä missä esikoiselle voi sanoa yksikertaisesti: “Sanopa saameksi”, nuoremmalle sanotaan (saameksi) “Oi miten hieno x, vauuu. Sillähän onkin tosi hauska nimi saameksi, muistatko mikä se on?

Kaiken kaikkiaan kysymys lasten kielestä on hankala ja kipeäkin ongelma monissa monikielisissä perheissä. Vanhemmat voivat kokea epäonnistumisen tunnetta, häpeää ja suuttumustakin siitä, kun lapsi ei ota kaksikielisyyden lahjaa vastaan tai ei tunnu antavan arvoa vanhemman rakkaalle kielelle. Toisaalta yhteisön paine on kova, etenkin pienten vähemmistökielten, kuten saamen kohdalla. Toisten arvostelusta huolehtiminen ei kuitenkaan vie lapsen kaksikielisyyttä eteenpäin, eivätkä arvostelijat yleensä ole tässäkään tilanteessa siellä kotona auttamassa kieliasioissa.

Kun lapsi ei puhu vähemmistökieltä, ei  tilanteessa ole muuta keinoa, kuin yrittää asettua lapsen asemaan ja miettiä, miksi lapsi ei koe toisen kielen puhumista mukavaksi. Vasta sitten voi huomata, miten lasta voisi auttaa tulemaan varmemmaksi kielen puhujana. Ja viimeistään tässä vaiheessa kuuluttaisin apuun myös enemmistökielistä vanhempaa. Vastuu on molemmilla.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s