Vähemmistökieli = aikuisten kieli

Suomi on lasten kieli ja saame on aikuisten kieli. Näin olen kuullut lasteni sanovan useastikin, ja ihan spontaanisti, omana huomionaan. ‘Suomi on lasten kieli’ kuuluu selitys myös silloin, jos kyselen, että miksi leikkikieli niin usein on suomi.

Vähemmistökieli ON aikuisten kieli. Se on kieli, jota aikuiset puhuvat, jota puhutaan aikuisten kanssa. Aikuiset haluavat ja toivovat, että vähemmistökieltä puhutaan. Aikuiset valitsevat vähemmistökielen. Aikuiset ohjaavat lapsia puhumaan vähemmistökieltä.

Lasten ja nuorten maailma on toinen. Siellä puhutaan sitä kieltä, millä helpoiten pärjää, millä saavuttaa vertaisryhmän huomion ja suosion. Yksikielisiä tiloja vähemmistökielelle on vähän; esimerkiksi saamenkielisiä kouluja ei ole, vaan koulut ovat kaksikielisiä tai oikeammin suomenkielisiä kouluja, joissa on saamenkielistä opetusta. Vähemmistökieliset ovat yleensä kaksikielisiä, joten tarjolla on se toinenkin kieli, jota yleensä osaavat kaikki tilanteessa olevat, kun vähemmistökieltä osaa vain osa. Täällä Utsjoellakin, saamen sydänalueilla, olen huomannut, että lasten kieli on suomi. Päiväkoti-ikäsillä lapsilla saame voi ollakin (aikuisten ohjauksella) keskinäinen kieli, mutta ainakin kouluikäiset lapset käyttävät luonnostaan ja spontaanisti suomea, ja saamea silloin, kun aikuinen on tilanteessa mukana tai läsnä. Juuri eilen kysyin esikoiseltani, että miksi hän usein päätyy leikkimään suomeksi myös saamenkielisten ystäviensä kanssa. “Tuntuu, että pitää tehdä niin”, oli vastaus. Uskon, että tunne on ihan todellinen, mistä ikinä se tuleekin. Kielen tulevaisuuden kannalta olennainen kysymys on, mitä nämä lapset puhuvat keskenään aikuisena; jääkö suomi heidän kielekseen.

Yksi näkökulma aiheeseen on, että nykyään lapset imaistaan hyvin varhain rakentamaan kuluttajaidentiteettiä länsimaisen populaarikulttuurin ja tavaroiden kautta. Lapsi haluaa katsoa tiettyjä ja tietynlaisia ohjelmia, ja hankkia sitten siihen kuuluvia leluja. Tai lapsi haluaa alkaa keräämään tiettyä sarjalelua. Lapsikin osaa jo määrittää itseään näillä kulutusvalinnoilla: “Mie olen Lentsikat-fani, EN Turtles-fani, niin kuin x”. Nuorilla mukaan tulevat netti, pelit, musiikki, elokuvat, sarjat.

Sekä vertaisryhmä että kuluttajaidentiteetti liittyvät väistämättä johonkin kieleen. Tämä kieli on harvoin vähemmistökieli, ja erityisen harvoin saamen kieli. Näin ollen ei ole mikään ihme, että lasten mielestä saame on aikuisten kieli. Sehän on oikeastaan täysin luonnollinen tulkinta. Vähemmistökielen saaminen lasten kieleksi on melkoinen haaste. Se voi toki onnistua joittenkin lasten kohdalla tai jossakin tietyssä ryhmässä tai tilanteessa. Mutta se tapa, jolla nykylapsuus rakentuu, vaikeuttaa vähemmistökielen mahdollisuuksiin päästä lasten kieleksi merkittävästi. Tosiasiassa en itsekään tiedä, miten se onnistuisi. Ei meillä ole resursseja kasvattaa lapsiamme itse, niin että he eivät olisi jonkun instituution kasvatuksessa. Ei ole voimia torjua lastenohjelmia, merkkileluja, pelejä – kaikkea sitä jossa lapsi kiinnittyy ja kiinnittää itseään maailmaan, jossa toimitaan toisilla arvoilla, toisella kielellä. Ei  ole aikaa olla aina läsnä lasten leikeissä – sitäpaitsi suurin osa lasten kavereista on enemmistökielisiä tai heidän vahvin kielensä on vähemmistökieli.  Tietysti lapsilla on myös vapautensa, ja mitä isommiksi he tulevat, sitä enemmän he määrittävät itse kanssakäymistään. Aikuisilla ei ole varhaisteinien keskinäiseen kielenkäyttöön paljon vaikutusta.

‘Aikuisten kieleen’ liittyy kuitenkin myös positiivinen mahdollisuus. Lapset kasvavat aikuisiksi. Jossakin vaiheessa lapset nimenomaan haluavat kasvaa aikuisiksi. Lapsi ajattelee, että aikuiset puhuvat vähemmistökieltä, jos aikuiset todella tekevät niin. Puhuvat kieltä systemaattisesti ja ovat kieliroolimallina. Jos nuoren mielestä aikuinen puhuu vähemmistökieltä, nuori voi alkaa puhua vähemmistökieltä, kun haluaa tulla otetuksi ’aikuisena’, jos hänelle on annettu siihen eväät. Monesti alkaa ja välillä silloinkin, kun eväät ovat olleet heikommat. On onneksi rohkaisevia esimerkkejä nuorista aikuisista, jotka ovat alkaneet puhua vähemmistökieltä, vaikka kielenkäyttö olisi ollut vähäistä tai jopa jäänyt vuosiksi nuorempana. Kysymys on identiteettivalinnasta: jos alkaa kokea vähemmistökielen tärkeäksi osaksi minäkuvaansa ja ryhmäänkuuluvuutta, kieli alkaa kiinnostaa. Vaikka onkin huolestuttavaa, jos kokonaiset vähemmistökieliset ikäluokat kasvavat käyttämään keskenään vain enemmistökieltä, on myös tapauksia, joissa ainakin yksittäisten nuorten keskinäinen kieli vielä aikuisena vaihtuu, kun oman ryhmän yhteinen identiteetti muuttuu tärkeäksi.

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Vähemmistökieli = aikuisten kieli

  1. Jollain tavalla tuo ajatus saamen kielestä ”aikuisten kielenä” kuulostaa hyvin tutulta. En ole saamelainen, mutta kasvoin saamelaisalueella, jossa saamen puhuminen oli osa asianmukaista aikuisuutta. Aikuisen ihmisen perustaitoihin kuului autolla ajamisen ja viinan juomisen lisäksi myös saamen kielen taito – ja jos sitä ei ollut, vaikka olisi pitänyt olla, näyttäytyi jotenkin hiukan vajavaisena. Siten saamen kielen oppiminen oli jonkinlainen aikuistumisrituaali, jonka läpikäymiseen saamea äidinkielenään oppineet saivat etuaseman. En osaa itse saamea, ja saamen kieleen liittyy jonkinlainen häpeä osaamattomuudesta, sisäinen puhe, jonka sisältö on suunnileen ”kyllähän noin ison tytön nyt pitäisi saamea osata”. Joiltain osin sama tunne liittyy ruotsin kieleen, jota sukulaiseni puhuivat eräänlaisena salakielenä silloin, kun lasten ei haluttu ymmärtävän mitä puhuttiin. Ruotsin opiskelun alkaminen liittyi aikuistumiseen, siihen että alkoi vähitellen ymmärtää sekä niitä asioita että sitä kieltä, joita lasten ei odotettu ymmärtävän. Harmi kyllä, saame on jäänyt saavuttamattomaksi, toisin kuin ruotsi.

  2. Mahtava blogi!

    Ensinnäkin – saamen kieli ja kulttuuri kiinnostavat, vaikka minulla ei ole sinne mitään siteitä. Jos vielä joskus jotain kieltä opiskelen, se on saame.

    Toiseksi – se harmitus, mikä -70-luvun lapsella on, kun ajan hengen mukaisesti kotona on vähemmistökieli vaiettu kuoliaaksi. Vanhempani valitsivat minulle yhden kielen, ja toisen kielen osaamattomuus on harmillista. Minulla on (kiitos peruskoulujärjestelmän) jonkinasteinen kielitaito toisen vanhemman äidinkieleen, ja suhteeni siihen kieleen on erityinen, se on tunnetasolla rakas, mutta käytännön kielitaito on harmistuttava: haluaisin osata sitä rikkaammin, haluaisin että se(kin) olisi tunteideni kieli. Lukuisista omista aktiivisista yrityksistäni huolimatta en ole saanut sitä kommunikaatiovälineeksi minun ja vähemmistökielisen vanhempani välille, tai sukulaisteni. Kieli kiertyy aina suomeksi.
    Mielenkiintoinen kokemus itselläni tosin oli esikoiseni ollessa viikon-parin ikäinen: jostain hyvin syvältä mielen uumenista löysin lastenlauluvalikoman vähemmistökielellä. Osasin laulaa niitä hetken, mutta tietoisesti en pystynyt laulujen sanoja tavoittamaan.

    Kolmanneksi – lähipiirissä pohditaan kovasti kotikielen ja ympäristön kielen suhdetta. Miten saman perheen lapsilla kielitaidon taso elää ja muuttuu lapsen kasvaessa ja muuttuessa: aiemmin päättäväisesti vaiennut lapsi on alkanut aktiivisesti etsiä kommunikaatiota vanhempien kielellä ja aiemmin hyvinkin sujuvasti suomea puhunut lapsi on vuodessa kadottanut kielen lähes kokonaan.

    Ja viimeisenä: kielitieteelliset opinnot jossain hamassa menneisyydessä, kerran kielitieteilijä, aina kielitieteilijä?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s